Nivalan kaupunki

Oulun läänin eteläosassa sijaitsevassa Nivalan kaupungissa on monipuoliset koulutusmahdollisuudet, vahvaa maataloustoimintaa sekä metalli- ja puunjalostusteollisuutta. Nivala tarjoaa myös hyvät kulttuuri- ja harrastusmahdollisuudet.

Tietoa Nivalan kaupungista

Perustettu	1992
Väestö	10 896 asukasta	(31.12.2006)
Pinta-ala	538,30 km2
Maapinta-ala	529,15 km2
Vesipinta-ala	9,15 km2	(sisävesiä)
Asukastiheys	20 asukasta/km2

Tuloveroprosentti	19,75 %	(v. 2007)
Yleinen kiinteistöveroprosentti	0,85 %	(v. 2007)

Kaupunginjohtaja	Pasi Marjakangas
Kotisivut	www.nivala.fi
Sähköposti	keskushallinto@nivala.fi

Nivalan sijainti

Lääni	Oulun lääni
Maakunta	Pohjois-Pohjanmaan maakunta

Nivalan historia

Niva-Kaija perustaa ensimmäisen talon

Vielä 7 000 vuotta sitten Nivalan kohdalla aaltoili meri. Sitä mukaa kun jään painama maa kohosi merestä, seurasi ihminen perässä. Ensin seudulla kierteli vain lappalaisia, mutta noin 800-luvulta lähtien he saivat seurakseen pohjankävijöitä Satakunnasta. Uusien tulokkaiden joukkoon liittyivät myös sisämaan hämäläiset.

Kun Kalajoesta tuli koko jokilaakson käsittävä itsenäinen hallintopitäjä vuonna 1540, oli Nivalassa vain yksi talo. Perimätiedon mukaan asutuksen alkajana oli Niva-Kaija, joka oli muuttanut tänne poikineen Ylivieskasta. Näin muodostui Nivalan kantatalo, josta myöhempi pitäjä on saanut nimensä. Alueella oli isonvihan alkaessa kaikkiaan 22 taloa. Näin sai alkunsa kylä, jota aluksi kutsuttiin Pidisjärveksi.

Asutus pysytteli vesien varsilla. Joet palvelivat tärkeinä kulkuteinä ja antoivat tilaisuuden kalastukseen, ja niihin voitiin johtaa peltosarkojen väliset ojat. Alkuperäinen viljeslymuoto oli kaskenpoltto, jonka harjoittamisessa alueelle muuttaneet savolaiset olivat mestareita.

Alkeellisen maatalouden vastapainona olivat metsästys, kalastus ja tervanpoltto. Turkiseläimiä pyydystettiin jo 1500-luvulla niin runsaasti, että oli pakko ajoittain säätää rauhoitusaikoja. Hirvi ja peura olivat mainio lisä ruokavalioon varsinkin ankeina katoaikoina. Susien ja karhujen tappaminen oli lakien mukaan suoranainen velvollisuus. Runsasvetiset joet ja järvet takasivat vielä näihin aikoihin täysin kalan tarpeen. Nivalan kehitys oli päässyt hyvään alkuun.

Taikauskoa, kärsimystä ja uudisasutusta

Pidisjärven kyläkunta sai oman saarnahuoneen vuonna 1682. Kirkonmies oli kuitenkin kylässä varsin harvinainen ilmestys ennen Haapajärven kappelin perustamista, ja Pidisjärveläiset saivat elää omissa oloissaan ilman kirkon ja maallistenkin viranomaisten valvovaa silmää. Oman käden oikeuteen turvauduttiin varsin helposti, ja pakanalliset uskomukset ja etenkin taikausko rehottivat seudulla varsin vapaasti vielä 1600-luvun lopulla.

Maan valtaaminen ja uudisraivaustyö eivät saaneet rauhassa levitä ja voimistua alituisesti toistuneiden katovuosien, sotien ja raskaan verotuksen vuoksi. Noin kolmasosa ylimpien kyläkuntien väestöstä kuoli vuosien 1696—97 nälkään ja tauteihin.

Isonvihan aikaan monet asukkaat ottivat kalleutensa mukaansa ja pakenivat metsiin jo ennen vihollisen tuloa. Väkivalta loppui vuoden 1716 aikana, mutta taloudellinen tilanne pysyi kauan heikkona. Vuonna 1719 mainitaan Pidisjärvellä olleen vain kaksi asuttua tilaa.

Vuosisadan puolivälistä lähtien alkoi Nivalassa niin voimakas uudisasutustoiminta, että sille tuskin löytyy vertaa muualta Suomesta. Isonvihan päättyessä vuonna 1721 oli Pidisjärvellä ja Välikylässä yhteensä vain 24 taloa. Vuonna 1860 oli alueella yhteensä 229 taloa. Syrjäisestä ja vaatimattomasta Pidisjärven erämaaseudusta kehittyi eräs Oulun läänin väkirikkaimpia ja parhaiten viljeltyjä pitäjiä. Maatalouden voimakkaan nousun tekivät mahdolliseksi käyttöön otetut uudet viljelymenetelmät.

Henkinen toiminta viriää siveellisen rappion vastapainona

Vuoteen 1783 saakka oli Haapajärven kappalaisen hankalana velvollisuutena ollut pitää joka kolmas sunnuntai jumalanpalvelus Pidisjärven pahoin ränsistyneessä saarnahuoneessa. Työskentelyolosuhteet eivät olleet kehuttavat, ja vielä pahempi oli kolmen peninkulman matka, jonka pappi joutui taivaltamaan yli upottavien soiden tai veneellä ylös ja alas koskia, jotka varsinkin kevään ja syksyn tulva-aikoina olivat suorastaan hengenvaarallisia.

Pidisjärven ensimmäisenä pappina toimi Ylivieskan kappalaisen poika Johannes Simelius (1783—1807). Seurakunnan itsenäistymisen toisessa vaiheessa Pidisjärvestä muodostettiin kappelikunta elokuun 19. päivänä vuonna 1802. Kirkollisten olojen uudelleenjärjestämisen ohella tehostui myös maallinen hallinto. Huolimatta tehostuneesta yhteiskunnallisesta valvonnasta elettiin Pidisjärvellä siveellisessä mielessä rappiokautta. Vaimot keittivät viinaa ja miehet joivat ja tappelivat. Isännät renkeineen muodostivat partiojoukkoja, jotka terrorisoivat ympäristöä. Nivalan metsärosvot, "puukkojokelaiset", tunnettiin koko läänissä.

Siveellisen rappion vastapainona virisi seurakunnassa kuitenkin ennenkuulumattoman voimakas hengellinen elämän. Pidisjärvestä tuli eräs maamme herännäisyyden keskuspaikkoja.